Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pentue 2010. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pentue 2010. Näytä kaikki tekstit

13.10.2010

2.10.2010 Lohjan pentunäyttely

Saimme kaikki Ässät vielä kerran kokoon pentunäyttelyyn. Pennuille tuli paljon uutta koettavaa sisänäyttelyssä ja joutuipa häkissäkin vuoroaan odottelemaan. Tätä näyttelyä ennen emme olleet paljon ehtineet reenailla, mikä ehkä hieman näkyi pentujen esiintymisessä. Pennut olivat vielä juuri ja juuri pikkupennuissa, eikä poikien puolella ollut veljesten lisäksi muita kilpakumppaneita. Luka voitti tällä kertaa saaden kp:n, Spot oli toinen ja Marneus kolmas. Lulu oli myös luokassaan ainoa, mutta ei saanut tällä kerralla kp:ta. Kasvattajaluokkamme oli ainoa ja olimme Rop-kasvattaja. Isossa kehässä ei tällä kertaa tullut menestystä, kasvattajaluokkia olikin esillä erittäin monta. Olipas pitkä, mutta mukava päivä. Kiitos Ässille omistajineen!


Ässät liki 7kk.

Spot
Tuomari Nina Janger.
Arvostelu: 6kk ikäinen varsin hyväntyyppinen urospentu, jolla ilmeikäs uroksen pää. Kallo saa vielä kehittyä. Kovin pysty lapa ja kapea koko etuosaltaan. Hyvä rintakehän pituus. Turhan luisu lantio. Tulisi liikkua pidemmällä askeleella sivulta. Erinomainen karvan laatu tulossa. Miellyttävä käytös ja esiintyminen. PEK2


Spot


Kasvattajaluokka
Arvostelu: Vajaa 7-kuisia pentuja. Kaikki samasta yhdistelmästä. Varsin yhtenäinen tyyppi. Mittasuhteiltaan samanlaisia. Osalla puutteita etuosassa. Samantyyppiset sivuprofiililtaan. Oikean tyyppiset päät. Tarpeeksi yhdentyyppinen ryhmä ansaitakseen kp:n. Rop-kasvattaja.


Ässät tuomari Nina Jangerin arvostelussa.


Marneus


Luka


Lulu

14.9.2010 Paimennuspäivä

Olimme Lukan, Lulun ja Spotin kanssa kokeilemassa paimennusta Somerolla Svedun paimennuskoulussa. Oli mukava päivä ja hieno nähdä, miten pennut toimivat nähdessään elämänsä ensimmäistä kertaa lampaita. Kaikilla pennuilla löytyi mukavasti taipumuksia ja intoa kovasti. Fani ja VIP olivat mukana myös. Molemmat ovat kokeilleet paimentamista ennenkin. Fani pääsi kokeilemaan isommankin lauman liikuttamista ja aika mukavasti se alkoi sujua. VIP tykkäsi ehkä enemmän hengailla lampaiden kanssa :). Tämäkin olisi mukava harrastus, jos vain aikaa riittäisi kaikkeen. Kyllä sitä lampaiden hankkimista itsellekin on harkittu, mutta saa nähdä. Uudestaan täytyy joka tapauksessa päästä!


Spot paimentaa.


Luka paimennusvuorossa


Lulu paimentaa

15.8.2010

Heinolan pentunäyttely 15.8.2010

Kaikki Ässät esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä pentunäyttelyssä. Harjoittelu tuotti tulosta ja kaikki saivat kiitosta hienosti esitetyistä pennuista. Spot oli Rop ja Lulu Vsp. Luka tuli toiseksi ja Marneus kolmanneksi. Tuomari halusi antaa kaikille Ässille KP:t. Kaikki pennut saivat erinomaiset arvostelut. Kasvattajaryhmä oli Rop ja kaiken lisäksi BIS1-kasvattajaryhmä!! Kiitos kaikille Ässille omistajineen, että mahdollistitte tämän! Kuvia tulossa..

Spot: Tuomari Teija Salmi-Aalto
5kk Erittäin kaunislinjainen urospentu, jolla hyvä sukupuolileima. Hyvä pää ja ilme. Erittäin kaunis kaula ja ylälinja. Ikäisekseen hyvä eturinta ja runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Sopiva luusto, kauniit käpälät. Liikkuu ikäisekseen erinomaisesti hyvällä askelpituudella ja työnnöllä. Tasapainoinen, kaunis lupaava pentu. Rodunomainen, iloinen olemus. Hyvin esitetty PEK1 KP ROP

Kasvattajaluokka: Ryhmä koostuu 3 pojasta ja 1 tytöstä. Selvät sukupuolileimat. Kaikki erittäin kauniita tasapainoisia pentuja, joilla rodunomaiset olemukset ja ilmeet. Hyvät rungot, luustot ja liikkeet. Kaunis tasapainoinen ryhmä. Onnittelut kasvattajalle! KP ROP-KASVATTAJA BIS1-KASVATTAJA

7.5.2010

Hertan vuoro

Hertan vuoro oli viimeisenä lähteä kotipesästä. Lulu tuli nimeksi ja sitä pitäisi Essin komennuksella totella. Työsarkaa neidissä varmasti piisaa! Lulua tullaan näkemään ainakin agilitykentillä. Lulu on kimppakoiramme ja vierailee ilonamme toivottavasti usein. Menestystä matkaan!

3.5.2010

Kevätkiireitä

Eipä ole blogia ehtinyt päivitellä. Pihatyöt ovat kutsuneet ja piha alkaa olla haravoitu muutamien apukäsien avulla. Kuka käski ostaa koirien takia ison tontin... Marneuksella ja Lukalla on lähtenyt hyvin menemään uusissa kodeissaan. Molemmat olen nähnyt sen jälkeenkin ja kyllä painiseura on sisarusten kesken kelvannut. Hertta tyttöä olen saanut pitää vähän pidempään, mutta viikonloppuna täytyy minun luovuttaa hänet kohti uusia seikkailuja. Pata taas, no... niinhän siinä kävi. Vaikka kuinka yrittää pysyä tiukkana. Täytyyhän akkalaumaa tasoittamassa olla yksi komea miekkonenkin. Spot jää siis meille.

25.4.2010

Ruutu muuttopuuhissa

Ruudun vuoro oli seuraavana lähteä maailman tai ainakin Suomen valloitukseen. Kutsumanimeä Luka pitäisi tästä lähtien totella Liisan ja Akun komennuksella Tampereella. Luka suuntaa ainakin pelastuskoiratoimintaan. Saattaapa siitä tulla myös isännälle metsäkaveri :). Menestyksekästä yhteiseloa Lukan kanssa!

23.4.2010

Ristiässä kohti uusia seikkailuja

Ristiässä lähti ensimmäisenä pesästä perjantaina. Porukan vilkkain poika tottelee nykyään nimeä Marneus (Nimen taustasta:"His triumphs are without number and his deeds the stuff of legend. His name is Marneus Calgar, Master of the Ultramarines and Lord of Macragge."). Marneus asustelee Heidin ja Jannen hellässä huomassa Ilmajoella. Tulevaisuudessa siintävät ainakin agilitykentät. Kaikkea hyvää elämääsi pikku-Marneus!

Pennut eläinlääkärissä

Pennut kävivät Tampereella eläinlääkärin tarkastuksessä ja silmät peilattiin. Kaikilla oli kaikki osat kohdallaan ja näkimet kunnossa! Reippaat kaverit kävivät puntarissa, lisäsin painot tuonne 6-viikoiskuvien kohdalle.

22.4.2010

Kuvia

Tässä vihdoin kuvia. Viimeinen yhteinen viikko on mennyt hujauksessa. Pennut ovat olleet autoreissulla päivittäin. Kävimme Hämeenlinnan keskustassa kävelyllä sekä agilityreeneissä ihmettelemässä. Meno kotona on jo aika hurjaa! Huomenna ensimmäisen on jo aika lähteä kohti uusia seikkailuja.


Pata, Risti, Hertta ja Ruutu
Kuva: Flatpower

WWW ACEOFDIAMONDS FI




4,2Kg
Kuvat: Flatpower

WWW ACEOFHEARTS FI




3,5Kg
Kuvat: Flatpower

WWW ACEOFCLUBS FI




4,1Kg
Kuvat: Flatpower

WWW ACEOFSPADES FI




4,6Kg
Kuvat: Flatpower

19.4.2010

Kuusi viikkoa täynnä!

Kuvat tulevat myöhemmin! On ollut niin kiirusta, ettei ole ehditty laittaa kuulumisia eikä kuvia.. Vierailijoita on käynyt ahkeraan ja koditkin on nyt valittuna. Kiitos kaikille kiinnostuneille! Harmi, ettei Ässiä riittänyt kaikille halukkaille. Lähes päivittäin olemme käyneet autoilemassa ja ihmettelemässä erilaisia paikkoja. Viikonloppuna teimme reissun keski-Suomeen. Kävimme kaikkiaan viidessä eri kyläpaikassa ja pennut olivat tosi reippaita. Sari katsasti pennut Palokassa ja sain kuin sainkin kaikki neljä takaisin autoon. Maanantai-aamuna olikin vuorossa pentutesti. Omat käsitykset pennuista vahvistuivat eikä suuria yllätyksiä tullut. Erittäin tasainen pentue siis siinäkin suhteessa. Perjantaina on vuorossa eläinlääkärintarkistus ja silmäpeilaus. Sitten koittaakin jo matka omiin koteihin. Kyllä aika on mennyt nopeasti!

5.4.2010

Ässät neljä viikkoa

Kyllä aika on mennyt nopeasti! Pennut ovat kasvaneet kovasti, Pataässän paino oli noussut melkein kilon viikossa... Touhu sisällä ja ulkona on aikamoista. Pennut ulkoilevat useita kertoja päivässä ja hienosti asiat ulos tulevatkin. Ruokaa menee alas kolmesti päivässä. Paini yltyy välillä aika hurjaksi. Tässä muutama yhteiskuva ja alempana yksilökuvat sekä jokaisesta ensimmäiset seisomakuvayritykset ;)



Ruutuässä, Ristiässä, Herttaässä ja Pataässä

Kuvat: Flatpower