23.12.2011

16.10.2011 Terveystarkeissa

Tänään kävin cavatrion kanssa terveystarkeissa Riihimäellä ja kaikki oli kohdallaan. Eli Babbler`s Bella Notte D'Amore "Lempi", Babbler`s Love Gives More Love "Biisi" ja Babbler`s Can Can "Candy" Sydän ok, silmät ok ja polveet ja luusto tutkittu jo aiemmin.
 

15.10.2011 Marneus BH

Marneus ja Heidi suorittivat tänään hienosti BH-kokeen läpi! Hienoa, BH WWW Aceofclubs Fi.

24.10.2011

Cavalier-erkkari Lohja 9.10.2011

Päivä meni Lohjalla cavalier-erkkarissa. Hännänhuiskuttajia oli koolla kaikkiaan yli 200! Olin mukana Biisin, Lempin ja Candyn kanssa. Lempi jatkoi hurjaa tahtiaan ja voitti nuorten luokan ja oli PN-4. Se oli kolmas samanlainen tulos erikoisnäyttelyssä. Jyväskylässä viime marraskuussa voitti junnut ja keväällä samoin. Nyt tuli lisäksi vara-sert :). Tämän tuloksen myötä Lempi on tällä hetkellä toisena vuoden cavalier -nartuissa!
Candy pääsi kasvattaja-Ilpo esittämäksi ja itse esitin Biisin. Molemmat saivat hienot arvostelut erillä. Biisi poimittiin vielä jatkoon, mutta sijoituksiin asti ei tällä kerralla päässyt. Avoimessa luokassa olikin 40 koiraa. Biisi ja Candy olivat mukana kasvattajaluokassa, joka sijoittui neljänneksi.


Arvostelut:
Tuomari Ann Moffat, Iso-Britannia
Lempi: Well broken blenheim. Just the right size for me. Nice couplded body. Short, well angulated. Good temperament. Very attractive head. Earset correct. Plenty of fill in muzzle. Lovely dark eye&pigment. NUO ERI NUK1 SA PN-4 VASERT

Candy: Nicely marked tricolour. Beautifully presented. Good reach of neck. Level topline. Good spring of rib. Well angulated. Good tanmarkings of the face. Plenty of feathuring on ears. Nice dark eye&pigment. Moved&Showed well. AVO ERI

Biisi: Nice, well constructed. Plenty of bone. Good spring of rib. Nice facemarkings. Earset well. Dark eye&nosepigment. Moved happily in the ring. AVO ERI

Tuuloksen ryhmänäyttely 2.10.2011

Ensimmäinen sisänäyttely oli Tuuloksessa Biisin ja Lempin kanssa. Molemmille tytöille erinomaiset arvostelut. Biisi oli luokassaan neljäs. Lempi voitti luokkansa ja oli lopulta pn-4.

Arvostelut saksaksi, en saanut kaikista sanoista täysin selvää. Tuomari: Gabriele Runge, Saksa
Lempi: Elegante blenheim hundin, feminin, korrekter kopf&beki?, selur schöne bröbed körperform, vorder- und hinterhand selur gwt gewinkkelt, schönes seidiges haarkleid. Selur harmonische bewegungsablauf zeigt sich bestens. NUO ERI NUK1 SA PN-4

Biisi: Elegante tricolor hundin. Korrekter kopf&beki?. Stabil in körperbau. Selur gute substanz, gerade rucken. Vorder& hinterhand. Selur gut gewinkell. Korrektes seidiges haar, korrelet in der bewegung. Zeigt sich freundlich. AVO ERI AVK4

3.10.2011

11.9.2011 Marneukselle AVO1

Heidi kisasi Marneuksen kanssa tokossa Porissa. Upea 1-tulos ja 3/11 sijoitus. Onnea Heidi ja Marneus! Tarkemmat tiedot Marneuksen blogista.

Paimennuskilpailut Somerolla 2. ja 3.9.2011

Vuoden verran paimennusharrastuksen aloittamisesta päätin kokeilla kilpailemista. Lähinnä halusin mennä katselemaan kilpailuja, kun en ikinä ollut edes käynyt katsomassa. Nooh samalla sitä voisi osallistua ja kun osallistuu niin mennään kaikilla kolmella joiden kanssa olen harjoitellutkin. Suomen paimenkoirayhdistys järjesti paimennuskilpailut Somerolla ja sinne me siis suuntasimme. Perjantaina Spot 17kk aloitti paimennusuran hienosti. Ei yhtään häiriintynyt uudesta paikasta, yleisöstä eikä tolppakoirista tai ihmisistä. Hakukaari oli hieno 18/20 pistettä. Toki vähän autoin menemällä puoliväliin. Noston pisteet laskivat automaattisesti tästä avusta. Poispäin ajoa ei olla harjoiteltu, joten sitä kokeilin vai pätkän verran ja vaihdoin kuljetukseen. Kuljetus menikin kivasti ja samoin häkitys sujui suht mallikkaasti. Todella tyytyväinen olin ja 56pistettä oli hieno uran avaus! Sijoitus 11/27. Oiva 2v meni myös aika mukavasti. Hakukaari olisi saanut olla laajempi ja pientä tarkkuutta muissakin osa-alueissa. Häkitys kuitenkin meni ja pisteitä 47 ja sijoitus 15. Fani-muori 8v teki aikas tiukan hakukaaren ja muuten oli vähän liian innokkaana :). Yritin pätkän poispäin ajoa ja siinä Fani vähän oli turhan innokas ja lauma karkasi varikolle.

Lauantaina Spot meni taas todella mukavasti. Häkitys oli tänään tosi vaikea, mutta Spot suoriutui hienosti. Tänään pisteitä 50 ja sijoitus 8. Oiva meni suht ok, toki hakukaari olisi saanut olla parempi jne. Häkityksessä loppui aika ja pisteitä siihen asti oli kertynyt 33. Sijoitus eilisen tapaan 15. Fani pääsi tänään häkitykseen asti ja kuljetteili suht mukavasti. Häkityksessä muorilta paloi käpy ja nappasi lammasta. Siihen loppui meidän suoritus ja pisteitä oli kertynty 35 siihen asti.

Kuvia tulossa

Näytelmäviikonloppu Tervakoski&Kaivopuisto 27.-28.8

Lauantaina Tervakoskella mukana Spot, Logan, Lempi ja Biisi. Spot voitti nuorten luokan ja Logan eri2. Lempi voitti luokkansa ja oli PN-4 varasert ja Biisi oli toinen luokassa erillä ja sa:lla. Sunnuntaina Helsingin Kaivopuistossa oli Kääpiökoirien erikoisnäyttely ja lauantain sijoitukset menivät ristiin. Lempi siis toinen luokassaan ja Biisi voitti luokkansa ollen PN-4.

Arvostelut tulossa..

Heinolan näyttely 21.8.2011

Heinolassa mukana olivat Spot, Fani, Lulu ja Biisi. Lulu oli edellisenä päivänä Kouvolassa PN-3 ja toisti saman tänään Heinolassa. Tänään tuli lisäksi vara-sert. Lempi vieraili Anun kanssa myös Kouvolassa ja siellä eri2 sa.
Biisi oli eri3, Spot voitti nuorten luokan ja oli lopulta PU-3 saaden sertin. Fani oli PN-2 ja Vsp-vet.

Arvostelut tulossa..

10.9.2011

14.8.2011 Valkeakoski näyttely

Sunnuntai vierähti koirien kanssa Valkeakosken näyttelyssä. Mukana olikin Biisi, Lempi, Fani, Logan ja hoidossa ollut Lulu. Onneksi Anu tuli auttamaan katraan kanssa. Spot sai tänään erittäin hyvän ja veljensä Luka erinomaisen. Ei kuitenkaan saanut sa:ta. Logan-herra 10vee oli pitkästä aikaa mukana riennoissa ja olikin paras uros. Lulu voitti nuorten luokan ja Fani veteraanit, joten äiti ja tytär kisasivat lopulta keskenään. Tytär vei pidemmän korren ja sai sertin. Hienoa Lulu!

Cavaliereissa Lempi sai erittäin hyvän ja Biisi erinomaisen. Lopulta Biisi vetäs paras narttu -kehässä pisimmän korren ja sai toisen sertin ollen vsp!

Tässä arvostelut:

Bortuilla tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen
Spot: Hyvä koko ja sopiva luuston vahvuus. Korkea otsapenger. Hieman leveä kaula. Tummat silmät. Hieman pysty lapa ja olkavarsi. Eturinta kaipaa lisää täytettä. Ranteet saisivat joustaa hieman enemmän. Etuliikkeet hieman kapeat. Hyvä selkälinja. Hyvät takakulmaukset. Häntä tahtoo nousta hieman liikkuessa. Karva vielä hieman pehmeää ja runsasta. NUO EH

Logan: Vahva, hieman pitkärunkoinen uros. Voimakas uroksen pää. Puhtaat, hyväkuntoiset hampaat. Hyvä selkälinja. Erinomaiset raajojen kulmaukset. Hyvä rintakehän syvyys. Erittäin runsas, laineikas karva. Saa koiran näyttämään todellisuutta raskaammalta. Karva on kuitenkin karkea. Liikkuu kuitenkin vetävästi. VET ERI VEK1 SA PU1 VSP VSP-VET


Lulu ja Logan

Fani: Erinomainen rotutyyppi, hyvä koko ja mittasuhteet. Erittäin hyvä pää, tummat silmät. Erinomainen selkälinja, hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Hyvät raajojen kulmaukset. Vuodenajasta johtuen pohjavilla on vähissä. Vetävät liikkeet. Korkea ikä näkyy vain pienenä harmaantumisena. VET ERI VEK1 SA PN2 ROP-VET


Lulu 17kk

cavoilla tuomarina Tarmo Viirtelä

Lempi: Vielä pentumainen kokonaisuus. Kaunis päänmuoto. Purenta ok. Silmien tulisi olla suuremmat ja pyöreämmät. Vielä kapea etuosa, riittävä eturinta. Hyvin kehittynyt runko. Reilut takakulmaukset. Erinomainen karva. Korkeahko häntä. Hieman jäykät liikkeet, riittävä askelpituus. Hyvä käytös.

Biisi: Kaunis päänmuoto ja ilme. Hieman tiukka purenta. Erinomainen eturinta. Vahva runko. Reilut takakulmat. Hyvä karvanlaatu. Kauniit liikkeet ja hyvin kannettu häntä. Hyvä käytös. AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT VSP

7.8.2011

4.8.2011 Tokokoe Akaa

Spot korkkasi virallisen tokouransa. Vielä ei ollut meinikin mennä kisoihin, mutta kun Anu ja Oiva & Essi ja Lulukin lähtivät, niin mentiinpä sitten yhdessä :). Vielä riittää liikkeissä hiomista, mutta ykköstulos sieltä putkahti 163p ja 4.sija. Oiva ja Lulu saivat kivat 3-tulokset, joista on hyvä jatkaa eteenpäin!

31.7.2011 Pori Kv

Fanin, Spotin ja Biisin kanssa Porin näyttelyssä. Spot nappasi täyspotin äitinsä nenän edestä :). Spot siis Rop ja Fani Vsp! Eipä olisi voinut paremmin mennä. Spot oli ensimmäistä kertaa nuortenluokassa 16kk iässä ja heti napsahti cacib+sert. Fani oli Vsp ja Rop-veteraani. Biisi sai erin ja oli kolmas luokassaan, mutta ei muuta.

Arvostelut
Spot: Tuomari Juan Vaveda Carrero, Espanja
Arvostelu: Very nice head, very typical. Correct neck&topline. Very nice angulation. Good coat. Nice movement. NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB

Fani: Bitch in very good condition. Very nice head&expression. Very nice topline. Good standing, good angulation. VET ERI VEK 1 SA PN1 VSP ROP-VET

Biisi: Tuomari Juha Palosaari
Arvostelu: Hyvät mittasuhteet, kaunis pää, hyvä niskalinja, hyvä hännänasento. Riittävät kulmaukset. Tällä hetkellä hieman tuhdissa kunnossa. Hyvät sivuaskeleet. AVO ERI AVK3

24.7.2011

16.7.2011 Lukalle serti!

Liisa ja Luka olivat tänään näyttelyssä Pöytyällä. Luka saalisti upeasti sertin ja ollen lopulta ROP! Onnea komealle Lukalle! Kuvia ja arvostelu Lukan lokissa www.aceofdiamonds.fi

15.7.2011 Marneus TK1!

Heidi ja Marneus kisasivat tänään Pirkkalassa hienon ykköstuloksen, 163,5 pistettä. Näin he saavuttivat hienon koulutustunnuksen TK1! Onnea Heidi ja Marneus ensimmäisestä WWW-koularista :). Marneuksen blogissa lisäselvitystä ja kuvia www.aceofclubs.fi

9.-10.7.2011 Näytelmiä

Launtaina Lempi ja Lulu olivat näyttelyssä Hyvinkäällä. Bikiniluukissa esintyvä Lempi sai eh:n. Lulu esiintyi hienosti voittaen luokkansa ja ollen PN-3 Vara-sert. Läheltä liippasi :). Arvostelu ja kuvia Lulun blogista: www.aceofhearts.fi

Lammilla Biisin ja Candyn kanssa. Tuomari ei tänään tykästynyt trikkityttöihimme, mutta eivät olleet ainoita. Molemmille kuitenkin erit ja luokkasijoitukset.

Tuomari Harto Stockmari.
Arvostelut:
Candy: Narttumainen kokonaisuus. Ok mittasuhteet. Hyvä kallo-osa. Kapea kuono-osa. Hyvä kaula. Erinomainen eturinta ja runko. Pitkä lanneosa. Oikein kulmautunut. Turhan jyrkkä lantio. Oikea karvan laatu. Turhan synkkä väritys. Liikkuu hyvin. Melko hyvä häntä. NUO ERI NUK 4.

Biisi: Vankka narttumainen kokonaisuus. Ok mittasuhteet. Oikean muotoinen pää. Terävä ilme. Hyvä kaula, eturinta. Erinomainen runko. Pitkä lanneosa. Oikein kulmautunut. Melko hyvä karva. Turhan synkkä väritys. Liikkuu joustavasti. AVO ERI AVK 3

2.7.2011 Tuusula kr-näyttely

Lempin ja Biisin kanssa Tuusulan näyttelyssä. Lempi voitti luokkansa ja oli hienosti pn-3. Biisi sai tällä kertaa eh:n.

Tuomari Jeanie Montford Australia.
Arvostelu:
Lempi: Lovely size and loin. Very correct tail. Soft expression. Well constructed. Happy temperament. Excellent mover. JUN ERI SA JUK1 PN-3 Vara-sert

Biisi: Good head with dark ey but mouth not correct. Would be better with more lay of shouder. A little long in loin. Good coat texture. Moved very close behind. AVO EH

3.7.2011 Marneukselle ykköstulos.

Marneus (WWW Aceofclubs Fi) kisasi tänään tokokisoissa Ulvilassa hienon ykköstuloksen, 179 pistettä. Onnea Heidi ja Marneus!

17.-21.6.2011 Näyttelyreissu Virossa

Vietimme pidennetyn viikonlopun näyttelyreissun yhteydessä Virossa. Pärnussa oli kaksi kv-näyttelyä ja perjantaina ryhmänäyttely 1-ryhmällä. Spot oli kaikissa näyttelyissä Rop saaden jun-sertin. Näin Spot sai tittelin Eestin juniorimuotovalio :). Biisi oli lauantaina VSP saaden SERTIN ja CACIBIN. Sunnuntaina sai erin, muttei sijoittunut. Lempi sijoittui molempina päivinä luokissaan, mutta ei tullut jatkomenestystä.

Arvostelut:
Spot: Tuomari Malgorzata Puola
Good proportion. Elegant very good head. Excellent neck and topline, chest well balanced. He`s carrying his tail a bit too high. Good movent. JUN ERI JUK1 PU1 ROP JUN-SERT
Kaksi muuta arvostelua venäjäksi..
Biisi: Tuomari Unto Timonen
Tasapainoinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet, hyvä pää, kaunis ilme, hyvä kaula, erinomainen eturinta. Hyväluustoiset raajat, erinomainen runko ja ylälinja, hyvä polvikulma, liikkuu hyvin. AVO ERI AVK1 PN1 VSP SERT CACIB
Toinen arvostelu venäjäksi.
Lempi: Tuomari Unto Timonen
Hyvä koko ja mittasuhteet, kaunis pää ja ilme, kaunis kaula, ikäisekseen hyvin kulmautunut etuosa ja runko, kaunis ylälinja, hyväluustoiset raajat, hyvä kinnerkulma, liikkuu hyvin sivulta. JUN ERI2
Toinen arvostelu venäjäksi.

13.6.2011

12.6.2011 Bortsuerkkari

Kuuma päivä Helsingissä bortsuerkkarin merkeissä. Spot ja Lulu kisailivat junnuissa ja Fani ensi kertaa veteraaneissa :). Spot esiintyi mukavasti, vaikka taisi pieni kommentti tulla kopeloinnissa.. Hienosti kuitenkin eri ja 3.sija. Lulu esiintyi Essin kanssa todella upeasti ja hienosti 13 junnun joukosta kolmanneksi sa:lla! Fani mummoili hienosti toiseksi, Tuiskun (Oivan emä) viedessä voiton ja lopulta rodun parhaan tittelin. Mukava päivä ja todella mukavat tuomarit!

Arvostelut
Spot, tuomari Leonie Darling, Australia
Excellent breed type. Pleasing outline. Good topline. Little straight upper arm. Good feet little loose on the move. Good coat texture. Pricked ears. JUN ERI JUK3

Fani, tuomari Robert Tunnicliff, Iso-Britannia
8 years stronger type of bitch in excellent condition. Bite is good. Front shoulder ok, rear is good. Balanced and sound movement with good reach and drive. She carries a little weight, but she is a credit for her owner. Shown in clean condition and handled well. VET ERI VEK2 SA

8.6.2011 Paimennusta Somerolla

Nyt kun meillä on omat lampaat, emme käy enää niin usein Somerolla. Nyt oli vuorossa kuitenkin reenit ja onhan se erilaista reenata vierailla lampailla ja kunnon laitumella. Kuviakin saatiin pitkästä aikaa, kiitos Lari!



























4.-5.5.2011 Eestin Voittaja 2011

Viikonloppu vierähti Tallinnassa Eestin Voittaja-näyttelyssä. Mukana Biisi, Lempi ja Spot sekä Lulu ja Luka. Hieno keli suosi matkaa, eikä ilman tuliaisiakaan tarvinnut palata :). Ensin oli vuorssa bortsut. Spot esiintyi ihan mukavasti ja sijoittui erillä luokassaan toiseksi. Lopulta oli pu-4. Luka sai hyvällä arvostelulla eh:n. Lulu esiintyi myös kivasti, mutta titteli meni juuri edelle eli sijoitus 2. Lulu vielä hienosti pn-4.

Cavoissa Lempi aloitti voittamalla junnuluokan, joten hienosti EEJV-11 titteli sekä JUN-SERT :) Pn-luokassa vielä hieno 3.sija. Biisi voitti avoimen luokan ja sai SERTIN!

Arvostelut:
Spot, Tuomari Eva Eriksson, Ruotsi
Masculine junior, well shaped head, dark eyes. Good ear seting. Excellent body, bone and angulations. Moves easily? from side, a bit close in front. Excellent coat. Tail ok. JUN ERI JUK2 PU-4
Tuomari Merati Lorena, Italia
Lempi
Nice girl with lot of body. Exc.proportionn. Excellent topline&angulation. Good bones. Feminine head&expression. Excellent coat&texture. Moves narrow behind. JUN ERI JUK1 PN-3 JUN-SERT EEJV-11
Biisi
Nice bitch with lot of body. Good topline, but tail set could be better. A little short neck. Excellent angulation. Good front. Nice feminine head&expression. Excellent coat&texture. Moves narrow behind. AVO ERI AVK1 SERT

29.5.2011 Cava-erkkari

Päivä venähti Cava-erkkarissa Lohjalla. Yli 200 hännänheiluttajaa paikalla :). Mukana Biisin, Lempin ja Candyn kanssa. Candyllä olikin ensiesiintyminen, joka meni mukavasti erin ja sa:n muodossa. Lempi jatkoi hienoa menestystä, 24 junnunartun joukosta voitto ja lopulta pn-4 sijoitus! Biisi yllätti myös iloisesti. 42 narttua avoimessa luokassa ja siinä joukossa 3.sija, huh! Biisi ja Candy esiintyivät vielä parikilpailussa kolmanneksi ja olivat mukana kasvatajaluokassa, joka sijoittui toiseksi.

Arvostelut:
Tuomari Katie Sloan, Iso-Britannia

Lempi: Appealing head. Expressive eyes. Good pigment. Correct bite. Ample boned. Good reach neck. Good shoulder placement. Short cobby body. Good ribcage. Good movement front and rear. Level topline on the move. Good tail carriage. JUN ERI JUK1 SA PN-4

Candy: Dark but smaller eye. Rich tan markings. Correct bite. Would prefer more cushioning. Ample bone. Rather upright in the shoulder. Compact body. Good ripcage and depth. Wider front movement. Topline falling away at the croup. NUO ERI SA

Biisi: Rich tan markings. Correct bite. Would prefer larger eye. Rather upright in the shoulder. Well bodied. Good boned. Short coupled. Level topline on the move. Good front and rear movement. AVO ERI AVK3 SA

14.-15.5.2011 Keski-Suomen turnee

Lauantaina oli turistina ja esitysapuna Äänekosken ryhmänäyttelyssä. Esitin Lukan junnuissa ja tiukalta tuomarilta tuli eh ihan ok arvostelulla. Mukavasti poika esiintyi, vaikka hieman oli emännän luokse veto :). Nartuissa esitin Veera-tytön. Veera muistuttaa koko ajan enemmän äitiään, ihan uskomaton yhdennäköisyys! Veera sai myös eh:n, mutta esiintyi hyvin ja sai hyvän arvostelun.

Sunnuntaina oli vuorossa Viitasaareen ryhmänäyttely. Spot esiintyi erin arvoisesti ja sijoittui luokassaan toiseksi.

Arvostelu:
Tuomari Leila Kärkäs
Rauhallisesti esiintyvä uros jolla hyvät mittasuhteet. Hieman korkea otsa ja kallossa pyöreyttä. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä kuono&kaula&ylälinja&hännän asento. Hieman luisu lantio. Riittävät kulmaukset ja luusto. Sopiva rintakehä. Etu-ja takaliike vielä kapeat, sivuliikkeissä voisi olla enemmän ulottuvuutta. Hyvä karva. JUN ERI JUK2

Lampaat kotiutuivat

Meille muutti ainakin kesäksi kuusi ahvenanmaanlammas uuhta Saarentaan Lampolasta Somerolta. Koirilla on ollut ihmeteltävää ja päivät ovat kuluneet aidan takana ihmetellessä. Lampaat ovat kyllä hauskoja kavereita ja niiden touhuja on mukava seurata.

9.5.2011

7.5.2011 Tampere KV ja VIP agi

Olin Spotin, Biisin ja Lempin kanssa Tampereen näyttelyssä. Bortsuissa mukana olivatkin kaikki Ässät ja tarkoitus oli saada kasvattajaryhmä kokoon virallisissa luokissa ensi kertaa, vaan toisin kävi. Tuomari ei mieltynyt keneenkään yli 30 bortsusta. Tuomarin käytös oli koirian kohtaan erittäin uhkaavaa ja rajua. Spot sinnetteli hetken, mutta sitten alkoi hermo mennä. Jos olisin irrottanut otteeni olisi tuomari saanut vähän muistoja näyttelypäivästä :). Hassua, että arvosteluun oli kirjattu että väistää, kun ei kyllä väistänyt tippaakaan ;). No reeniä lisää vaan tällaisia tilanteita varten. Luka ei myöskään tykännyt tuomarista, eikä liioin Lulukaan. Marneus sen sijaan sieti tilanteen hyvin ja saikin yhden harvoista erittäin hyvä-arvosteluista.

Lempi ja Biisi onneksi huolehtivat päivän pelastuksesta. Lempin esitin itse, mutta päällekkäisyyksen takia kasvattaja-Ilpo esitti Biisin. Molemmille hienot luokkavoitot ja Biisille lisäksi pn-3 sijoitus ja cacib vahvistuu myöhemmin :).

Spot
Tuomari Anthony Kelly, Irlanti
Dog is nervous. Unable to examine him fully. Movement was good and free flowing. Need more ringtraining and sosializing (tuomari tarvitsee myös) . JUN H

Lempi
Tuomari Juha Kares
Aivan ihanan kokoinen narttu, jolla aivan uskomattoman kaunis pää ja ilme. Erinomainen ja suorastaan täydellinen kuono-osa ja kallo-osa. Ihanat korvat ja upea väritys. Hyvä etuosa, oikea luusto ja ikään sopiva rintakehä ja runko. Onneksi sentään yksi virhekin löytyy sillä koiran lantio on hieman jyrkkä ja lyhyt, mutta liikkeessä koira esiintyy ja liikkuu hyvin. JUN ERI SA

Biisi
Tuomari Jaroslava Ovesna
2y ol, well balanced. Correct head, dark eyes, good ears, correct front. Very good topline, good angulations&coat&rear, excellent mover&presentation. NUO ERI NUK1 SA PN-3 VASERT VARA-CACIB-> vahvistuu CACIB

25.4.2011 VIP ja agikisat

VIP liiteli Jonnan kanssa tällä kertaa Janakkalassa. Olin mukana huoltojoukoissa. Saldona hyl, hieman yliaika nolla ja SM-nolla! Pari vielä tarvittaisiin..

23.4.2011 Lahti KV

Tänään oli vuorossa cavalierit Lahden näyttelyssä. Mukavasti päivä menikin. Tässä arvostelut:

Lempi
Tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen
Pieni, kokoonsa nähden tarpeeksi vahva nuori narttu. Erinomainen pää. Tummat silmät. Hyvät raajojen kulmaukset. Hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Hieman jyrkkä lantio. Yhden suuntaiset liikkeet. Hyväasentoinen häntä. Erittäin kaunis turkki. Kauniit värit. JUN ERI JUK 3

Biisi
Tuomari Jessie Borregaard-Madsen, Tanska
Over all nice picture. Feminine head and expression. Correct broad skull. Good rounded eyes. Well set ear. Well developed in chest and depth. Well set tail, well angulated behind. Moves well from all sides. NUO ERI NUK1 SA

22.4.2011 VIP agiliitoilee ja Spot näytelmöi.

VIP oli Jonnan kanssa Hyvinkäällä agikisoissa. Kahdelta radalta hyllyt ja yhdeltä kymppi. Vauhti oli onneksi kohdillaan!

Spotin kanssa olimme Lahden näyttelyssä. Muutama kuukausi olikin vierähtänyt viime kerrasta ja olihan pojalla kevättä rinnassa! Virtaa piisasi vaikka muille jakaa ja häntä oli oikein kauniisti ylhäällä..

Tuomari Soile Bister
Arvostelu: Erinomaisen tyyppinen hyväluustoinen maskuliinen uros, jolla hyvin kaunis pää. Ilme voisi olla parempi. Hyvä purenta. Ikäisekseen erinomainen runko. Hyvin kulmautunut edestä. Hieman ulkokierteiset etukäpälät. Saisi seistä tukevammin takaraajoillaan. Saisi liikkua maatatavoittavammin. Häntä nousee liikkeessä liikaa. Kaunis karva. Hyvä luonne. JUN EH

17.4.2011 Marneus toko-kisoissa

Marneus aloitti virallisen tokouran Porvoossa. Hienosti ura alkoikin ykköstuloksella ja pisteillä 167. Lisäksi vielä hieno kolmas sija. Onnea huimasti Heidi ja Marneus!

Kuvaustulokset

WWW Aceofclubs Fi "Marneus" C-C 0-0 selkä ja polvet terveet, olkapäissä ocd-muutokset
WWW Aceofdiamonds Fi "Luka" B-B 0-0 selkä, polve ja olat terveet
WWW Aceofhearts Fi "Lulu" A-B 0-0 selkä, polvet ja olat terveet
WWW Aceofspades Fi Spot" A-A 0-0 selkä ja polvet terveet, olkapäissä ocd muutokset. Spotin toisesta olkapäästä leikattiin irtopala ja se kuntoutui nopeasti.

Pikkupaimenen News Catcher "Oiva" B-B 0-0 selkä, polvet ja olat terveet
Babbler`s Love Gives More Love "Biisi" D-D 0-0 polvet 0-0
Babbler`s Bella Notte D'Amore "Lempi" A-A 0-0 polvet 0-0
Babbler`s Can Can "Candy" B-B 0-0 polvet 0-0

30.3.2011

14.3.2011 Luustokuvauksissa

Päivä meni Kankaanpäässä Ventelän Karin luustokuvauksissa. Kahdeksan koiraa oli mukana eli ässät, Oiva, Lempi, Biisi ja Candy. Bortsuilta kuvattii koko kroppa ja cavoilta lonkat ja kyynärät sekä tutkittiin polvet. Isompia yllätyksiä ei tullut. Kaikki ässät kävivät syksyllä välikuvissa, joten jotain käsitystä jo oli. Spotin olkapäissä oli jo silloin häikkää, joten sitä seurattiin tähän vuoden ikään. Ontumista on silloin tällöin ollut ja kyllä kuvista selkeästi ocd-muutokset näkyvät. Toisessa olkapäässä on irtopala. Leikkausaika on varattu. Marneuksella oli välikuvissa myös muutoksia ja nytkin pieniä, mutta ne eivät vaadi toimenpiteitä. Laittelen tänne kunhan viralliset tulokset Kennelliitosta tulevat.

12.3.2011 Riihimäki Agility

VIP reissasi Jonnan kanssa Riksuun agikisoihin. Tällä kertaa meni reenin kannalta ja molemmilta radoilta hyllyt. No eiköhän niitä nollia vielä tule :)

27.2 Hyvinkää agikisat

VIP Jonnan kanssa agiliitoilemassa. Toiselta radalta hyl, mutta toiselta hieno nolla ja 3.sija! Olipas kiva saada palkintopallille välillä valkoistakin väriä ;)


21.2.2011

Talvikuvia

Tässä joitain kuvia talvelta.


Spot



Marneus


Luka


Biisi


Fani



Fani



VIP


Fani ja Spot


Spot, Luka ja Marneus


Fani ja pojat



Biisi, Candy ja Stella


Lenkkikaverit

Uusi menopeli

Tuli ajankohtaiseksi vaihtaa autoa ja täytyihän uuteen keksiä vähän kuvia. Omat eläimet pääsivät tietysti kuviin. Kuvat on piirtänyt valokuvista Mr. Arkhom Phuketista Thaimaassa. Suunnittelun teki Flatpower ja työn toteutti Mainos-Ässä. Kyllä nyt kelpaa körötellä.


VIP ja Viiru-kissamme



Fani


Stella


Popin pentukuva ja Sylvesteri

Valokuvat: Flatpower

13.2.2011 Agiliitoa

Huoltojoukoissa Hyvinkäällä. VIP kisasi Jonnan kanssa kolme starttia. Kaksi rataa päättyi hylkyyn, mutta päivän kruunasi hieno nollatulos ja kuudes sija!

11.2.2011 Uusi tulokas

Tällä viikolla kävimme paimentamassa perjantaina. Somerolta ajellessa poikkesimme Vaulammilla Ilpon luona. Siellä odotti pieni nappisilmä, joka liittyi laumaamme. Babbler`s Can Can totteli nimeä Cabby, mutta meidän suussa se muuntui Candyksi. Candy on syntynyt 6.9.2009 ja asuu pääosin vanhempieni luona Tampereella Stellan ja Staran seurassa. Erittäin hyvin tyttö sopeutui laumaamme.

30.1.2011 Agilitykisat

VIPn agikisat Hyvinkäällä. Olin huoltojoukoissa mukana, Rusin Jonnan ohjatessa. Saldona yksi hylly, yliaika vitonen sekä melkein nolla :). Kyllä se siitä pikkuhiljaa, kun yhteisreeniä kertyy lisää.

26.1.2011 Paimennusta

Aloitimme nyt käymään viikottain Somerolla paimentamassa. Talvella kun saattaa pakkasen takia kaikki muut reenit jäädä väliin, niin lämpimään halliin pääsee aina paimentamaan :). Eli Oivan, Fanin ja Spotin kanssa on viikottain vuoro. Mukavaa puuhaa ja koirat nauttivat.

Turku Kv 22.-23.1.2011

Vuoden ensimmäinen näyttely Turussa. Lauantaina vuorossa cavalierit, joita olikin ilmoitettu huimat 128 kappaletta. Lempi voitti upeasti junnut ja sai SA:n. Paras narttuluokassa, meidän juuri vuoden täyttänyt oli upeasti toinen! Vara-sert hienosti plakkariin. Biisi sai nuortenluokassa erinomaisen, mutta ei sijoittunut luokassaan. Sunnuntaina kehässä Spot ja Lulu. Spot sai erin ja sijoittui SA:lla hienosti toiseksi. Pu-luokassa taas "viides" saavuttaen vara-sertin. Lulu voitti hienosti luokkansa SA:lla, mutta ei sijoittunut pn-luokassa.

Arvostelut:
Tuomari: Michael Levy, Iso-Britannia
Lempi: Lovely compact body. Super head. Gentle expression. Like her size. Nice shape. Good, deep chest Moves with easy. Nice clean face. Good type. JUN ERI JUK1 SA PN-2 VASERT

Biisi: Well put together. Good balance. Good spring of rib. Pleasing head. Lovely rear. Very good mover in profile, lots of reach, Eye-cathhing. Nice temperament. NUO ERI

Tuomari: Manola Poggesi, Italia
Spot: Typical head. Strong muzzle. Quite sensitive ears.. Good body proportions. Correct tail set. Good bones&feet. Correct coat, moves freely. JUN ERI JUK2 SA VARA-SERT