3.10.2011
11.9.2011 Marneukselle AVO1
Heidi kisasi Marneuksen kanssa tokossa Porissa. Upea 1-tulos ja 3/11 sijoitus. Onnea Heidi ja Marneus! Tarkemmat tiedot Marneuksen blogista.
Paimennuskilpailut Somerolla 2. ja 3.9.2011
Vuoden verran paimennusharrastuksen aloittamisesta päätin kokeilla kilpailemista. Lähinnä halusin mennä katselemaan kilpailuja, kun en ikinä ollut edes käynyt katsomassa. Nooh samalla sitä voisi osallistua ja kun osallistuu niin mennään kaikilla kolmella joiden kanssa olen harjoitellutkin. Suomen paimenkoirayhdistys järjesti paimennuskilpailut Somerolla ja sinne me siis suuntasimme. Perjantaina Spot 17kk aloitti paimennusuran hienosti. Ei yhtään häiriintynyt uudesta paikasta, yleisöstä eikä tolppakoirista tai ihmisistä. Hakukaari oli hieno 18/20 pistettä. Toki vähän autoin menemällä puoliväliin. Noston pisteet laskivat automaattisesti tästä avusta. Poispäin ajoa ei olla harjoiteltu, joten sitä kokeilin vai pätkän verran ja vaihdoin kuljetukseen. Kuljetus menikin kivasti ja samoin häkitys sujui suht mallikkaasti. Todella tyytyväinen olin ja 56pistettä oli hieno uran avaus! Sijoitus 11/27. Oiva 2v meni myös aika mukavasti. Hakukaari olisi saanut olla laajempi ja pientä tarkkuutta muissakin osa-alueissa. Häkitys kuitenkin meni ja pisteitä 47 ja sijoitus 15. Fani-muori 8v teki aikas tiukan hakukaaren ja muuten oli vähän liian innokkaana :). Yritin pätkän poispäin ajoa ja siinä Fani vähän oli turhan innokas ja lauma karkasi varikolle.
Lauantaina Spot meni taas todella mukavasti. Häkitys oli tänään tosi vaikea, mutta Spot suoriutui hienosti. Tänään pisteitä 50 ja sijoitus 8. Oiva meni suht ok, toki hakukaari olisi saanut olla parempi jne. Häkityksessä loppui aika ja pisteitä siihen asti oli kertynyt 33. Sijoitus eilisen tapaan 15. Fani pääsi tänään häkitykseen asti ja kuljetteili suht mukavasti. Häkityksessä muorilta paloi käpy ja nappasi lammasta. Siihen loppui meidän suoritus ja pisteitä oli kertynty 35 siihen asti.
Kuvia tulossa

Näytelmäviikonloppu Tervakoski&Kaivopuisto 27.-28.8
Lauantaina Tervakoskella mukana Spot, Logan, Lempi ja Biisi. Spot voitti nuorten luokan ja Logan eri2. Lempi voitti luokkansa ja oli PN-4 varasert ja Biisi oli toinen luokassa erillä ja sa:lla. Sunnuntaina Helsingin Kaivopuistossa oli Kääpiökoirien erikoisnäyttely ja lauantain sijoitukset menivät ristiin. Lempi siis toinen luokassaan ja Biisi voitti luokkansa ollen PN-4.
Arvostelut tulossa..
Arvostelut tulossa..
Heinolan näyttely 21.8.2011
Heinolassa mukana olivat Spot, Fani, Lulu ja Biisi. Lulu oli edellisenä päivänä Kouvolassa PN-3 ja toisti saman tänään Heinolassa. Tänään tuli lisäksi vara-sert. Lempi vieraili Anun kanssa myös Kouvolassa ja siellä eri2 sa.
Biisi oli eri3, Spot voitti nuorten luokan ja oli lopulta PU-3 saaden sertin. Fani oli PN-2 ja Vsp-vet.
Arvostelut tulossa..
Biisi oli eri3, Spot voitti nuorten luokan ja oli lopulta PU-3 saaden sertin. Fani oli PN-2 ja Vsp-vet.
Arvostelut tulossa..
10.9.2011
14.8.2011 Valkeakoski näyttely
Sunnuntai vierähti koirien kanssa Valkeakosken näyttelyssä. Mukana olikin Biisi, Lempi, Fani, Logan ja hoidossa ollut Lulu. Onneksi Anu tuli auttamaan katraan kanssa. Spot sai tänään erittäin hyvän ja veljensä Luka erinomaisen. Ei kuitenkaan saanut sa:ta. Logan-herra 10vee oli pitkästä aikaa mukana riennoissa ja olikin paras uros. Lulu voitti nuorten luokan ja Fani veteraanit, joten äiti ja tytär kisasivat lopulta keskenään. Tytär vei pidemmän korren ja sai sertin. Hienoa Lulu!
Cavaliereissa Lempi sai erittäin hyvän ja Biisi erinomaisen. Lopulta Biisi vetäs paras narttu -kehässä pisimmän korren ja sai toisen sertin ollen vsp!
Tässä arvostelut:
Bortuilla tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen
Spot: Hyvä koko ja sopiva luuston vahvuus. Korkea otsapenger. Hieman leveä kaula. Tummat silmät. Hieman pysty lapa ja olkavarsi. Eturinta kaipaa lisää täytettä. Ranteet saisivat joustaa hieman enemmän. Etuliikkeet hieman kapeat. Hyvä selkälinja. Hyvät takakulmaukset. Häntä tahtoo nousta hieman liikkuessa. Karva vielä hieman pehmeää ja runsasta. NUO EH
Logan: Vahva, hieman pitkärunkoinen uros. Voimakas uroksen pää. Puhtaat, hyväkuntoiset hampaat. Hyvä selkälinja. Erinomaiset raajojen kulmaukset. Hyvä rintakehän syvyys. Erittäin runsas, laineikas karva. Saa koiran näyttämään todellisuutta raskaammalta. Karva on kuitenkin karkea. Liikkuu kuitenkin vetävästi. VET ERI VEK1 SA PU1 VSP VSP-VET

Lulu ja Logan
Fani: Erinomainen rotutyyppi, hyvä koko ja mittasuhteet. Erittäin hyvä pää, tummat silmät. Erinomainen selkälinja, hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Hyvät raajojen kulmaukset. Vuodenajasta johtuen pohjavilla on vähissä. Vetävät liikkeet. Korkea ikä näkyy vain pienenä harmaantumisena. VET ERI VEK1 SA PN2 ROP-VET

Lulu 17kk
cavoilla tuomarina Tarmo Viirtelä
Lempi: Vielä pentumainen kokonaisuus. Kaunis päänmuoto. Purenta ok. Silmien tulisi olla suuremmat ja pyöreämmät. Vielä kapea etuosa, riittävä eturinta. Hyvin kehittynyt runko. Reilut takakulmaukset. Erinomainen karva. Korkeahko häntä. Hieman jäykät liikkeet, riittävä askelpituus. Hyvä käytös.
Biisi: Kaunis päänmuoto ja ilme. Hieman tiukka purenta. Erinomainen eturinta. Vahva runko. Reilut takakulmat. Hyvä karvanlaatu. Kauniit liikkeet ja hyvin kannettu häntä. Hyvä käytös. AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT VSP

7.8.2011
4.8.2011 Tokokoe Akaa
Spot korkkasi virallisen tokouransa. Vielä ei ollut meinikin mennä kisoihin, mutta kun Anu ja Oiva & Essi ja Lulukin lähtivät, niin mentiinpä sitten yhdessä :). Vielä riittää liikkeissä hiomista, mutta ykköstulos sieltä putkahti 163p ja 4.sija. Oiva ja Lulu saivat kivat 3-tulokset, joista on hyvä jatkaa eteenpäin!
31.7.2011 Pori Kv
Fanin, Spotin ja Biisin kanssa Porin näyttelyssä. Spot nappasi täyspotin äitinsä nenän edestä :). Spot siis Rop ja Fani Vsp! Eipä olisi voinut paremmin mennä. Spot oli ensimmäistä kertaa nuortenluokassa 16kk iässä ja heti napsahti cacib+sert. Fani oli Vsp ja Rop-veteraani. Biisi sai erin ja oli kolmas luokassaan, mutta ei muuta.
Arvostelut
Spot: Tuomari Juan Vaveda Carrero, Espanja
Arvostelu: Very nice head, very typical. Correct neck&topline. Very nice angulation. Good coat. Nice movement. NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB
Fani: Bitch in very good condition. Very nice head&expression. Very nice topline. Good standing, good angulation. VET ERI VEK 1 SA PN1 VSP ROP-VET
Biisi: Tuomari Juha Palosaari
Arvostelu: Hyvät mittasuhteet, kaunis pää, hyvä niskalinja, hyvä hännänasento. Riittävät kulmaukset. Tällä hetkellä hieman tuhdissa kunnossa. Hyvät sivuaskeleet. AVO ERI AVK3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)